Niina Hämäläinen

Väinö Kaukosen säetutkimus

Väinö Kaukosen säetutkimuksessa on osoitettu jokaisen Kalevalan säkeen vastaavuus kansanrunotallenteissa tai muussa aineistossa. Kaukonen toimitti säetutkimukset Vanhasta ja Uudesta Kalevalasta, ja ne pohjautuvat A.R. Niemen säetutkimukseen ns. Alku-Kalevalasta Kalevalan kokoonpano I. Runokokous Väinämöisestä (1898). Kuten Kaukonen esipuheessa ilmaisee, on hän Niemen luomalta perustalta lähtenyt etsimään säe säkeeltä vastineita Vanhan Kalevalan kokoonpanoon (Kaukonen 1939: I) ja tämän jälkeen Uuteen Kalevalaan. Käsillä oleva selvitys perustuu Uuden Kalevalan säetutkimukseen Elias Lönnrotin Kalevalan toinen painos (1956).

Säetutkimuksen periaatteiden mukaisesti viite kertoo, mitä säettä Lönnrot ko. Kalevalan kohtaan käytti. Tavallisesti säeviite on kansanrunoviite, mutta mitä enemmän versioita Lönnrot Kalevalasta teki, sitä enemmän työn kerroksellisuus, edelliset versiot ja työversiot, näkyy säeviitteissä. Säetutkimuksen yksi haasteista on se, että kansanrunosäeviitteet eivät välttämättä kerro laajemmista runokonteksteista, eivätkä avaa Lönnrotin toimitustyön valintaprosessia. Säeviittauksissa ei suoranaisesti näy, millainen runo on kyseessä ja liittyykö runo laajemmin ko. Kalevalan kohtaan. Huolimatta säetutkimuksen joistakin rajoitteista, on se kattava ja erittäinen perusteellinen perustutkimus siitä aineistosta, joka Lönnrotilla oli Kalevalan valmistelutöissä käytössään.

Kaukosen sätutkimuksen selvitystyö

Kaukosen säeviitteitä on avattu suhteessa lähdeaineistoon: kansanrunotoisintoihin tai Kalevalan eri versioihin. Lisäksi on testattu Kaukosen antamien viitteiden säeyhteyksiä sähköisen skvr-tietokannan avulla. Säeviitteiden kommenteissa on pitäydytty kansanrunoviitteissä. Laajemmat kommentit löytyvät sananselityksistä sekä osiosta Aino-runo ja sen taustat.

Säkeet on merkattu niin kuin ne on lähteissä. Esimerkiksi runoviitteissä on mukana Lönnrotin muistiinpanomerkintöihin SKVR:ssa lisättyjä merkkejä, kuten hakasulkeet tai erilliset nootit. Myös Aksel Boreniuksen ja Julius Krohnin toimittama Vanhan Kalevalan välilehditetty versio (1895) sisältää Lönnrotin käsikirjoituksen lyhenteiden avaamisen hakasulkeissa.

Selvitys osoittaa, että Kaukosen tutkimus sisältää hyvin vähän painovirheitä tai epätarkkoja säeviitteitä. Säkeen tarkkuudella toimitettu viittaussysteemi on pätevä ja tarkka, joskin se antaa paikoin yksipuolisen kuvan Lönnrotin toimitustavoista ja käytössä olleesta runoaineistosta. Kaukonen antaa tavallisesti suoran runoviitteen ko. säkeeseen. Muutamia poikkeuksia lukuunottamatta viite on yhden säkeen mittainen. Vertaa-viite (vrt.) esiintyy silloin, kun Kaukonen haluaa viitata löyhästi samantyyliseen säkeeseen, mutta jolla ei ole suoranaista vastaavuutta ko. Kalevalan kohdassa.